Kissan tai koiran eutanasia

Luonto ei aina itse päätä päivää, jolloin lemmikin on lähdettävä viimeiselle matkalleen.
Päätös kissan tai koiran eutanasiasta on yksi vaikeimpia päätöksiä, mitä lemmikin omistaja joutuu tekemään. Toisaalta se on myös viimeinen palvelus, jonka voimme lemmikille suoda, kun kipua ja kärsimystä ei enää voida poistaa tai riittävästi lievittää laadukkaan elämän takaamiseksi.

Ennen lemmikin eutanasiaa käymme kanssanne läpi toimenpiteen kulun ja käytännön järjestelyiden hoidon.

Klinikkamme tekee yhteistyötä Suomen Eläintuhkaus Oy:n kanssa. Tuhkausvaihtoehtoina on valittavana joko yhteistuhkaus tai yksilötuhkaus. Yhteistuhkattujen eläinten tuhkat haudataan Lehtolaan, Suomen Eläintuhkauksen omistamalle metsäalueelle. Yksilötuhkauksessa lemmikkinne tuhkat otetaan talteen valitsemaanne uurnaan ja uurnattu tuhka palautetaan teille. Yksilötuhkaukseen liitettynä on myös mahdollista saada lemmikille oma hautapaikka Lehtolaan. Voitte tutustua jo etukäteen tarkemmin tuhkausvaihtoehtoihin Suomen Eläintuhkauksen nettisivuilla.

Aiheesta saat lisätietoa henkilökunnaltamme.

koiran eutanasia