Koiran ja kissan ihosairauksista 2017-09-13T22:33:36+00:00

Koiran ja kissan ihosairauksista

Koiralla ja kissalla esiintyy lukuisia erilaisia ihosairauksia, jotka voivat oireilla hyvin samankaltaisin oirein. Yleisiä koirilla ja kissoilla tavattavia iho-oireita ovat mm. kutina, punoitus ja muut ihovauriot, ihon turvotus, karvattomuus sekä korvatulehdukset. Oireiden taustalla saattaa olla esimerkiksi allergioita, loistartuntoja, autoimmuunisairauksia, lääkeainereaktioita ja hormonitoiminnan häiriöitä kuten kilpirauhasen vajaatoimintaa.

Vaikka koiran ja kissan eri ihosairaudet voivat näyttää ulkoisesti samankaltaisilta, ne voivat kuitenkin vaatia täysin toisistaan eriävän hoidon. Ihosairauksia tutkittaessa on tärkeää saada kattavat esitiedot, tehdä kliininen tutkimus ja ihotutkimukset. Tyypillisiä diagnostisia tutkimuksia ovat ihon pinnalta otettavat solunäytteet, raapenäytteet ja karvanäytteet. Joskus diagnoosiin pääseminen voi vaatia koepalojen ottamista iholta. Lisätutkimuksena voidaan tarvittaessa ottaa verinäytteitä ja laatia eliminaatiodieetti.

Ulkokorvantulehdus on koirilla yleinen vaiva. Toistuvien ulkokorvantulehdusten taustalla on aina jokin altistava syy, joka on tunnistettava ja hoidettava, jotta tulehduskierteestä päästään eroon. Tulehduksissa tavattavat bakteerit ja hiivat ovat yleensä ihon normaalimikrobistoa, joka alkaa suotuisissa olosuhteissa lisääntymään ja aiheuttamaan tulehdusta. Mikäli olosuhteita ei korjata, eli alla olevaa todellista syytä hoideta, bakteerit ja hiivat alkavat pian aiheuttaa uudelleen oireita, vaikka korva olisi hoidettu korvatipoilla vähäksi aikaa näennäisesti kuntoon. Pitkittyessään ja toistuessaan ulkokorvantulehdukset aiheuttavat korvaan pysyviä muutoksia, jotka altistavat uusille tulehduksille ja vaikeuttavat ja saattavat jopa estää paranemista. Tulehtuneesta korvasta on tärkeää ottaa näytteet, jotta osataan valita oikea hoito ja määritellä sopiva hoidon pituus. Mikäli korvissa on runsaasti eritettä, joka ei lähde tavanomaisella puhdistuksella pois, on korvat huuhdeltava nukutuksessa, jotta korvatipat pääsevät vaikuttamaan kunnolla.