Laboratoriotutkimukset koirille ja kissoille

Myös laboratoriotutkimukset kuuluvat Livetin palveluihin. Klinikallamme on käytössä kattava valikoima Idexxin laboratoriolaitteita, joilla saadaan luotettavia tuloksia nopeasti odottaessa. Lähetämme näytteitä myös tutkittavaksi ulkopuolisiin laboratorioihin tilanteissa, jolloin tulosta ei tarvita välittömästi käynnin yhteydessä ja kun on kyse harvemmin tehtävistä tutkimuksista. Bakteeriviljelyt pyrimme myös lähettämään niiden tutkimiseen erikoistuneeseen laboratorioon. Patologiset näytteet lähetämme patologin tutkittavaksi.

Yleisimmät laboratoriotutkimukset lemmikeille

Yleisimmin käyttämämme laboratoriotutkimukset tehdään kissan tai koiran veri- ja virtsanäytteestä, ulostenäytteestä, ihonäytteistä sekä neulalla otetuista solunäytteistä. Erilaisista ihon ja sisäelinten muutoksista voidaan ottaa sekä ohut- että paksuneulanäytteitä, koepaloja tai lähettää esimerkiksi kirurgisesti poistettu kasvainmuutos sellaisenaan patologille tutkittavaksi.

Verinäytteen ottaminen lemmikiltä

Kissan tai koiran verikoe otetaan neulalla jalasta tai kaulalta. Näytteen otto aiheuttaa eläimelle vastaavaa epämukavuutta kuin ihmisellekin. Usein eläimestä sen kiinni pitäminen on epämiellyttävintä näytteen otossa. Osaava henkilökuntamme pyrkii ottamaan aina huomioon kunkin potilaan yksilölliset ominaisuudet näytettä otettaessa. Usein lemmikit ovat rauhallisempia omistajan läsnä ollessa, mutta osa lemmikeistä saattaa käyttäytyä omistajan kanssa levottomammin varsinkin, jos omistajaa itseään jännittää tilanne. Tällöin voimme sopia, että lemmikin omistaja odottaa esimerkiksi odotushuoneen puolella näytteen oton ajan.

Useimmiten verinäytteitä otettaessa eläimen on hyvä paastota ennen näytteen ottoa 6-8 tuntia. Varmistattehan aina ajanvarauksesta tai hoitaneelta eläinlääkäriltä, tarvitseeko eläin ruokapaastoa ja miten sille annetaan mahdolliset lääkitykset ennen verinäytteen ottoa.

Virtsanäytteen ottaminen lemmikiltä

Koiran ja kissan virtsanäytteet voidaan ottaa vapaasti laskettuna puhtaasti ja puhtaaseen astiaan. Näyte on hyvä tutkia mahdollisimman pian näytteen oton jälkeen. Jos näytettä joudutaan säilyttämään hetken, on se hyvä pitää jääkaapissa. Jos virtsanäytteestä halutaan tehdä bakteeriviljely, on vatsanpeitteiden läpi neulalla otettu näyte usein paras. Näytteen otto tehdään tällöin usein ultraääniohjauksessa. Voitte kysyä vinkkejä näytteen ottoon Livetin henkilökunnalta.

Laadukasta hoitoa lemmikillesi läpi elämän.

VARAA AIKA